Höyhen tyhjästä

Joitain vuosia sitten olin kaukana kotoa ja podin koti-ikävää. Olin juuri saanut tiedon, että perheenjäseneni oli sairastunut syöpään. Olin yksin pelkoineni, eikä minulla ollut ketään, joka olisi kertonut että kaikki menisi hyvin.

Kirjoitin päiväkirjaani masentuneena. Istuin huoneessa, jonka ikkunat ja ovi olivat kiinni.
Huokaisin, katsoin ulos ikkunasta ja mielessäni toivoin merkkiä siitä, että kaikki menisi hyvin, että vielä ei olisi hautajaisten vaan parantumisen aika.

Hetken päästä päätin, että oli aika jatkaa kirjoittamista ja katsoin avointa päiväkirjaani. En ollut uskoa silmiäni. Aukeamalla oli täydellinen, pieni, pehmeä, valkoinen höyhen. Sen ilmestymiselle ei ollut mitään selitystä. Kukaan muu ei ollut huoneessa, se ei ollut voinut lentää päiväkirjan päälle ikkunasta tai ovesta.

Minulle valkoiset höyhenet ovat aina olleet positiivinen merkki, ja niin oli tämäkin. Perheenjäseneni parani täysin syövästään ja voi hyvin tänäkin päivänä.

Joidenkin mielestä enkeleillä ei ole siipiä, mutta taidan taipua sille kannalle, että saattaapa hyvinkin olla... Valkoiset, pehmeät ja kauniit, aivan kuin tuo pieni höyhen.

Leena